|
SUKUKOKOUS POLVIJÄRVELLÄ HUHMARISSA
26-27.7.2014
Aurinkoisena ja helteisenä heinäkuun viikonloppuna26-27.14 pidettiin
Piristen sukuseuran kokous Polvijärvellä Huhmarin lomakeskuksessa.
Lämpimät kiitokset Urho ja Juha Piriselle järjestelyistä. Saimme
viettää leppoisan ja viihdyttävän viikonlopun luonnonkauniissa
lomakeskus Huhmarissa moni-ilmeisen ja historiallisen Höytiäisen
järven rannalla.
Ensimmäiseksi Tuula-laiva vei meidät Hiekkasaareen
rosvopaistiaterialle. Siinä ruoan valmistumista odotellessa meillä oli
aikaa seurustella, tutustua ja vaihtaa kuulumisia jo tuttujen kanssa.
Erittäin ilahduttavaa oli nuorten mukanaolo. Mukana oli Urho Pirisen
suvusta neljä sukupolvea ja kolme sukupolvea toisen Urho Pirisen
suvusta Savonlinnasta. Nuorin osallistuja oli Eetu Pirinen, 5 vuotta.
Ruoka oli suussa sulavan hyvää. Saimme nauttia sen auringolta piilossa
katoksen alla pitkien pöytien äärellä. Päälle kunnon nuotiokahvit.
Kiitokset kokille eli laivurillemme. Hän myös kertoi Tuula-laivan
historiaa siinä syödessämme. Laiva on rakennettu v. 1952 ja se on
säilytetty kutakuinkin alkuperäisessä muodossaan. Vuonna 1996 laiva on
hyväksytty Museoviraston perinnelaivarekisteriin. Laivaan mahtuu
kerrallaan 70 matkustajaa.
Luonnosta löytyy haasteita ja tällä kertaa ne olivat
samettimuurahaiset, joita oli paljon. Niiden kanssa tultiin toimeen.
Laivalla takaisin tullessa valmistauduttiin jo illan kyykkäotteluun
kokoamalla joukkueet, savolaiset vastaan karjalaiset. Kun joukkueet
olivat koossa, todettiin, että ottelusta tulee nuoruus vastaan
kokemus. Ei tosin kyykkäkokemus, vaan elämän kokemus.
Parin tunnin levon, saunomisen ja uinnin jälkeen olikin ottelun vuoro.
Joukkueille jaeltiin kannustusta ja ohjeita katsomon puolelta
kiitettävästi. Tällä kertaa oli nuoruus valttia. Ottelun voitti
karjalaisten joukkue.
”Virallisen” pelin jälkeen monet halusivat kokeilla heittotaitoaan.
Yksimielisesti todettiin, että vaikeaa on.
Mukavaa oli kaikilla.
Sunnuntai valkeni taas aurinkoisena ja helteisenä.
Aamupalan jälkeen teologian tohtori Heikki Pirinen piti koskettavan
aamuhartauden, jonka jälkeen näimme Höytiäisen järven
vedenpinnanlaskusta kertovan videon, joka tapahtui vuonna 1859. Kun
kanavan seinämät murtuivat, vesimassat vyöryivät hallitsemattomina ja
veden pinta laski kaikkiaan 9,5 metriä kahdessa viikossa. Tämä on
vaikuttanut alueen luontoon ja elinoloihin.
Videon jälkeen Huhmarin edustaja esitteli meille lomakeskusta. Se on
suosittu paikka kuntoutuskursseille ja kokouksille. Tiukka
taloudellinen tilanne vaikuttaa myös matkailukeskuksen toimintaan.
Siitä huolimatta laajennussuunnitelmia on olemassa.
Ennen lounasta oli vielä mahdollisuus ihailla upeita maisemia
Huhmarisvaaran päältä.
Lounaan jälkeen oli sitten vuorossa varsinainen kokous.
Karjalaisten laulun jälkeen kunnioitimme sukuseuraamme 32 vuotta
luotsannutta Heikki Piristä valitsemalla hänet seuramme
kunniapuheenjohtajaksi. Hänelle luovutettiin myös seuran
pöytästandaari.
Kokous sujui jouhevasti Olavi Pirisen johtamana. Lopuksi lauloimme
Savolaisten laulun.
Uusi hallitus piti välittömästi yleiskokouksen jälkeen
järjestäytymiskokouksensa. Päätöskahvit joimme vielä ennen kotimatkaa.
_____________________________________________________________
Pohjois-Lappi 10-14.6.2013
Matkamme alkoi maanantaina 10.6 kello 5:45, Savonlinnasta. Auringon
nousu ja yön raikastama aamuilma virkisti varhaiset kesämatkalle
lähtijät. Mukana oli myös retken nuorin osanottaja, neljävuotias Eetu
Pirinen, Urho Pirisen pojan poika.
Aluksi poimittiin matkalaisia Kiteeltä ja Joensuusta. Joensuusta
matkareitti jatkui ohi Outokummun, pitkin vanhaa postitietä, Kaaville.
Siellä, Miettilänmäentien varresta saimme suuremman seurueen
kyytiimme. Alkoi iloinen puheensorina ja kuulumisten kertominen. Eetu
toivotti tervetulleeksi uudet matkalaiset.
Kuopiossa, Siilinjärventien risteyksessä pysähdyimme, otimme kyytiin
sukumatkalaisen. Ylä-Savossa ohitimme Siilinjärven, Lapinlahden ja
Iisalmen. Suora ja leveä valtatie johti kohti Kajaania, mistä otimme
viimeiset matkalaiset.
Kajaanin jälkeen pysähdyimme kahvitauolle Kontiomäkeen. Kainuussa
matka jatkui yli Puolangan jyrkkien mäkien ja vaarojen, suorinta tietä
kohti Rovaniemeä. Taukoja pidimme kahden tunnin välein. Rovaniemelle
saavuimme kello 18. Kaukaisimmat matkalle osallistujat olivat jo
paikalla, he olivat tulleet ilmojen halki, lentokoneella tai
porhaltaneet junalla. Majoituimme Hotelli Aakenukseen, jossa söimme
illallisen. Ruokailu ja kesäillan valoisuus virkisti matkalaisia.
Syötyään monet meistä jaksoivat vielä lähteä katsomaan hiljaista
kaupunkia, Alvar Aallon suunnittelemaa ja sodan jälkeen jälleen
rakennettua. Kaupunkioppaana Rovaniemellä oli seurueeseemme liittynyt
Arja Karjalainen.
Tiistaina matka jatkui kohti pohjoista, 300 km päähän. Ensimmäinen
pysähdys oli jo kymmenen kilometrin päässä, napapiirillä. Siellä osa
liikkeistä oli vielä kiinni, aukesivat vasta kymmeneltä. Mutta
Joulupukin pajan myymälät, täysine lahjahyllyineen, olivat jo auki!
Kirjoittelimme tulevan Joulun postikorttia ja laitoimme ne Joulun alla
lajiteltavaan postilaatikkoon.
Lähestyessämme Sodankylää näkyivät jo ensimmäiset tunturit.
Sodankylässä pidimme kahvipaussin ja jatkoimme matkaa. Saamelaisalueen
rajan ylitimme Vuotson kylässä.
Saariselällä ajoimme Kaunispään huipulle. Siellä joimme munkkikahvit.
Ulkona, korkealla huipulla ihailimme upeita tunturimaisemia.
Saariselän tuntumassa on kuusen yhtenäisen esiintymisen pohjoisin
yläraja.
Inarissa olimme aikataulun mukaisesti n. kello 15 saamelaismuseo
Siidan pihalla. Siellä tapasimme oppaamme, saamelaistutkija Irja
Jeffremofin, joka toimi pyydettäessä myös matkaoppaana. Siidassa,
Irjan opastuksella, aloitimme tutustumisemme saamelaiseen kulttuuriin
ja elämäntapaan. Tutustuimme luonnon monimuotoisuuteen käyden läpi
kaikki vuodenajat ja niihin liittyvät kasvit ja eläimet. Aloitimme
kaukaa historiasta seuraten ihmisen elämää ja tapoja, katselimme ennen
käytettyjä työkaluja ja työtapoja päätyen nykypäivän vaatimuksiin. -
Lopuksi katsoimme Siidassa luontokuvaaja Martti Rikkosen
revontulivideon: eli upeita valoja ja maisemia.
Inarissa ruokailimme - ja majoituimme Hotelli Inarissa.
Oppaamme kertoi, että Inarin kirkonkylässä on suomalaisen
saamelaisalueen keskus, täällä ovat myös saamelaiskulttuurikeskus
Sajos, joka valmistui kaksi vuotta sitten. Siinä toimivat
saamelaiskäräjät ja saamelaisarkisto, saamelaiskirjasto,
saamelais-musiikkikeskus, saamelaisalueen koulutuskeskuksen media- ja
kielten opetus. Inarissa on Yleisradion saamelaistoimitus. Inarin
kirkonkylästä löytyvät Ylä-Lapin luontokeskus, Saamelaiskirkko,
Piepaljärven erämaakirkko, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen hallinto-
ja opetustilat sekä saamelaistaiteilijoiden käsityön tekijöiden
työskentelytiloja.
Keskiviikkona olimme jo aikaisin matkalla pohjoiseen. Ohitimme
Nuorgamin Jounin lahjapuodin Kaamasessa. Petsikkotunturilla
pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan maisemaa. Olimme männyn yhtenäisen
esiintymisen pohjois-rajalla. Kaukana siinsivät Norjan puolen
lumihuippuiset tunturit.
Ennen Utsjokea pysähdyimme vanhalla kirkkotupien alueella. Alueella on
harvinaisten kukkien kaunistama kirkon ja pappilan tienoo. Tuntui,
että jalkojemme alla on lähes pyhää maata. Lapin luonnon kesäkukat
olivat puhjenneet kukkimaan, varoimme tallaamasta niitä.
Utsjoella ajoimme Tenon yli Saamen siltaa pitkin, ja palasimme
jatkamaan matkaa Suomen pohjoisimpaan kylään, Nuorgamiin. Sillä
siirryimme Norjan puolelle. Maantie jatkui kallioiden välissä,
puuttomissa maisemissa. Suuntasimme Jäämeren tuntumassa kohti Varangin
vuonon rannalla sijaitsevaa Pykeijan kalastajakylää. Siellä on vanhaa
Ruijan suomalaisten asutusta. Meren äärelle suomalaiset tulivat
kalastuksen innoittamina, nälkää pakoon. Pykeijassa omakotitalot
olivat kuin ruutukaavassa, parvessa vuonon rannalla. Paikalliset
ihmiset puhuivat norjan kieltä, mutta me asioimme heidän kanssaan
suomeksi.
Pykeijasta, Näätämön raja-aseman kautta, matkamme suuntautui takaisin,
kohti Sevettijärveä. Siellä majoituimme Sanilan porotilalle. Sanilassa
söimme Lapin herkkua, hyvää poronkäristystä lisukkeineen.
Majoituspaikkana oli myöskin rantahuvila, siellä kävimme saunomassa.
Torstaina aamulla, perinnetalolla meille esiteltiin kolttasaamelaisten
vuotuiskiertoa. Poronhoidossa puhutaan porovuodesta. Se alkaa
vasonnasta ja päättyy vasojen kesämerkintään ja syksyn teurasruksiin.
Poroilla on rykimäaika syksyllä.
Matkan lopuksi lausuimme erityiskiitokset oppaallemme Irja
Jeffremofille.
Vielä Irja kertoi hauskasta sattumuksesta takavuosilta: Inarin
lastenkoti on nimetty Riutulaksi ja Kaamasessa puolestaan kunnan
vanhustentalo Toivonniemeksi.
Arja Karjalainen jäi Inariin. Meidän matka jatkui Savukoskelle.
Matkalla pysähdyimme partisaanien uhrien muistokivellä. Seuraava
yöpymispaikkamme oli Sallassa. Siellä majoituimme Hotelli Revontuleen.
Ruokailimme keloravintolassa. Osalla iltaohjelmassa oli kylpylän ilot
ja osalla nousu Salla-tunturille ihailemaan yöttömän yön aurinkoa.
Perjantaina 14.6 aamupalan jälkeen läksimme kohti Taivalkoskea.
Halusimme nähdä Kalle Päätalon lapsuusmaiseman. Pikaisesti tutustuimme
myös Päätalokeskukseen. Matkan aikataulu oli tiukka. Osan
matkalaisista piti ehtiä Kajaanista kello 15 lähtevään junaan.
Saatoimme lähtijät asemalle ja lähes haikeina erosimme heistä. Oli
nähty ja koettu yhdessä niin paljon. Loput matkalaiset jatkoivat
samoja jälkiään takaisin kotiseudulleen. Savonlinnaan saavuimme
kymmenen maissa. Hyvästelimme hyvin ajaneen kuljettajamme Raunon ja
kiitimme häntä matkalaisten puolesta.
Matkamme onnistui hyvin. Kiitos kaikille matkalla olleille ja sen
järjestäjille.
Kalle Päätaloa lainataksemme: "iltasella kun ruvettiin nukkumaan, äiti
sytytti piipun, kaivoi tyynynsä alta sirpaleen, tai jonkun muun
romanttisen viikkolehden ja köllähti sänkyynsä." ... Minä omalle
vuoteelleni, sitten kyselemään mitä siinä on äiti, luvehan Kalle
Päätalo.
Kauniita syksyn kynttilähetkiä kaikille sukuseuralaisille!
Marjut Pirinen ja Arja Karjalainen
_____________________________________________________________
PIRISTEN KESÄRETKI AHVENANMAALLE
Piristen sukuseuran kesäretki Ahvenanmaalle 2011 alkoi juhannusaattona
Joensuusta kello viideltä. Poimittiin matkalaisia pysäkeiltä: Kitee -
Simpele - Imatra – Lahti. Puolen päivän aikaan katseltiin jo vehmaita
Vakka-Suomen pitäjiä ja ehdittiin ajoissa Kustaviin, Vuosnaisista
lähtevälle saaristolautalle. Siitä alkoi unohtumaton risteily
saariston sokkeloihin, uudenlaiseen elinympäristöön. Meille
itäsuomalaisille kaskenkaatajien jälkeläisille aukeni
merenkulkijoiden, kalastajien ja laivanvarustajien maailma uutena ja
outona. Heikki, matkanjohtajamme, oli perehdyttänyt meitä siihen
bussimatkan aikana kirjatiedoilla, mutta silti sininen taivas ja aava
auringossa kimaltava meri sai sanattomaksi.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Brändön saarella Åvassa. Pitkän
istumisen päätteeksi odotimme jo hotelli Gullvannin vuoteita, vaan
toisin kävi. Innostunut opas oli odottamassa seuruettaan ja matka
jatkui, tietoja karttui, saaristolaisten arki avautui eteemme rikkaana
ja raskaana. Brändön kunnassa on 500 asukasta ja yli 1200 saarta ja
luotoa. Paatteja pitää olla, niin myös voimia ja kekseliäisyyttä.
Opaskin kertoi harjoittavansa kolmea ammattia, sanoi olevansa myös
poliisi (rikollisuutta ei ole) ja kolmanneksi arvelimme hänen olevan
(tietämyksensä perusteella) opettaja.
Ahvenanmaan juhannukseen kuuluu hartaasti vaalittu perinne,
juhannussalko eli ”maistong”. Se varustetaan raakapuulla kuten 1800-
luvun purjelaivat ja koristetaan lehvä- ja paperiköynnöksin. Lähellä
huippua on nelihaarainen kannatin, jonka sakaroihin on kiinnitetty
leikkikalun näköisiä purjeveneitä. Kun tuuli puhaltaa purjeisiin laite
pyörii salon ympäri ja huipussa seisova puunukke viittoilee käsillään.
Ahvenanmaan väreillä somistetut viirit kuuluvat myös kuvaan. – Kylät
kilpailevat kauneimmasta salosta, nehän saavat seistä paikoillaan
seuraavaan juhannukseen asti. Meidän juhannukseemme kuului vain ihailu
(enimmäkseen bussin ikkunoista). Pystytykseen emme päässeet
osallistumaan.
Juhannuspäivänä ajelimme satojen saarien ja luotojen, siltojen ja
pengerteiden maisemissa Manner- Ahvenanmaalle. Tuli mieleen
Myrskyluodon Maija, kun kuljettiin samoilla seuduilla, joita Anni
Blomqvist ja Sally Salminen ovat kirjoissaan kuvailleet. Heille meri
on ollut ainoa yhdystie muuhun maailmaan. Myrskyn taukoamista ja sumun
hälvenemistä on jouduttu odottamaan – pelko sydämessä – ennen kuin on
päästy asioita selvittämään.
Vaikuttavaa oli kierrellä Bomarsundin linnoituksen raunioilla.
Autonomian aikana Venäjän sotavoimat ovat rakentaneet tätä mahtavaa
linnoitusta läntisiä merivoimia – ja vapaamielisiä aatteita – vastaan.
Strategisesti tärkeän Ahvenanmaan puolustukseksi piti tulla 14
vartiotornia kivimuureilla yhdistettynä, sisälle tilaa 5000
-miehiselle varusväelle. Krimin sodassa brittiläis- ranskalaiset
joukot hyökkäsivät keskeneräiseen tukikohtaan ja räjäyttivät sen
ilmaan. – Aikanaan Ahvenanmaa demilitarisoitiin ja nyt raunioilla
ihaillaan upeaa saaristolaismaisemaa. Ja pohditaan kansojen
kohtaloita, menneitten sukupolvien vaiheita ajanvirrassa.
Maarianhaminan kaupunki on perustettu vuonna 1861. Nimensä se on
saanut tsaari Aleksanteri II:n puolison Marian mukaan. Kahden
merenlahden välisellä niemellä sen sijainti on merenkulkijoille
mainio, on satamat itään ja länteen. Me vierailimme merikorttelissa ja
Museolaiva Pommernissa. Kiertoajelulla tutustuimme kaupungin
arvorakennuksiin, mm. Lars Sonckin kaupungintaloon ja kirkkoon.
Päivällinen hotelli Cikadassa matkaseuralaisten kanssa varmisti
viihtyisän illan.
Sunnuntaina katselimme kaupunkia ja lähdimme sitten Viking Isabellalla
Länsisatamasta kohti Turkua, omaa vanhaa pääkaupunkia, nykyistä
Euroopan kulttuuripääkaupunkia. Vastassa oli jälleen osaava opas, joka
johdatti meidät syväsukellukselle keskiaikaan. Katselimme yli 700-
vuotiasta Turun linnaa ja vaeltelimme Tuomiokirkon hämyisillä
käytävillä seuraten sen kasvua, laajennuksia 1300- luvulta lähtien.
Turun palo vuonna 1827 on aiheuttanut kansallispyhäköllemmekin
suurimmat vahingot, mutta nyt sen merenpinnasta 101 metrin korkeuteen
kohoava torni on koko kaupungin tunnusmerkki. Salme aloitti siellä
virren ja koko joukko yhtyi laulamaan: Ajasta aikaan varjellut, Herra,
oot kirkkoamme, sanallas meitä ohjannut kaikissa vaiheissamme.
Vieläkin tahdot siunata kansaasi köyhää armolla, tarjota taivahan
rauhaa.
Reitti Bomarsundista Turkuun ja edelleen itään toi mieleen autonomian
aikaisen keisarintien, jota pitkin 1800-luvulla on kuljetettu tiiliä
ja rakennusmiehiä turvaamaan tsaarin yksinvaltiutta ja oikeaa uskoa.
Kuinkahan kauan on silloin kestänyt matka perille Pietariin? – Me
palasimme retkeltämme neljän päivän päätteeksi kotiin Itä-Suomeen
valoisassa kesäyössä.
Kiitos, sukuseuralaiset ja ystävät, mielenkiintoisesta matkasta!
Muistoksi teille matkatoverit runokatkelma Erkki Lemisen kirjasta Tie
tulkoon vastaan ystävänä (2011):
Kulkija väsyy, polku kestää. Matkustajat vaihtuvat. Tie pysyy.
Maire Tsutsunen
_____________________________________________________________
KESÄMATKA
BALTIAAN 2009
Joensuusta kesäkuun 8.pnä lähtenyt Pohjola Matkan bussi keräsi
Piristen sukuseuran jäseniä Kiteeltä, Imatralta, Lappeenrannasta ja
Lahdesta. Helsinkiläiset odottivat jo satamassa, samoin Baltic
Princess-alus, joka oli oivallinen yöpymispaikka.
Aamulla Tallinnassa kohtasimme oppaamme Maria Murun ja matka Vilnaan
pitkin Via Balticaa alkoi. Iltaan mennessä ajokilometrejä kertyi noin
700 -- silmänkantamattomia vihreitä peltoaukeita, kullankeltaisia
rapsi/rypsilakeuksia, Liettuassa jo metsiäkin. Taukoja toki tarvittiin
latien ja litien vaihtamisiin, jaloitteluun, ja niin saavuimme Hotelli
Lietuvaan tunnin myöhässä sovitusta ajasta. Herkullisen päivällisen
silti saimme.
Illansuussa kiertelimme vielä kaupunkia halkovan Neris-joen rannoilla
siltoja ja kukkaistutuksia ihailemassa. Viimeisen silmäyksen loimme
ympäristöön oman hotellin 22. kerroksesta: edessä oli jännittävä
sekoitus vanhaa ja uutta, kirkontorneja ja kupoleita, palatseja ja
pilvenpiirtäjiä. Ei ihme, että Vilna on tänä vuonna EU:n
kulttuuripääkaupunki ja nykyään myös Unescon maailmanperintökohde.
Liettuan historiaa
Keskiviikkona sukellettiin historian hämärään. Opas kertoi Liettuan
loistavasta suuruuden ajasta, 1300-luvulla solmitusta naimakaupasta,
jossa hallitsija Jagello nai Puolan 13-vuotiaan kuningattaren Jadwigan.
Maat yhdistyivät “ikuisiksi ajoiksi“. Puola-Liettuan unioni on
ulottunut 1400-1500 luvuilla Itämereltä Mustallemerelle. Mutta
asteittain puolalaisten ylivalta on korostunut, ristiriita hallinnon
ja suurmaanomistajien sekä maaorjatalonpoikien välillä on kärjistynyt
kansalliseksi kiistaksi. Puolan jaoissa 1700-luvulla koko suurvalta
katosi kartalta.
Venäjän ja Saksan vallan vaihdoksissa on herännyt
Liettualais-kansallinen liike, ja maa on itsenäistynyt v. 1920.
Silloin on otettu käyttöön oma lippu, keltavihreäpuna trikolori, ja se
nostettiin salkoon taas uuden itsenäistymisen koittaessa. Keltainen
kuvaa viljavainioita, vapautta puutteesta, vihreä maan runsaita metsiä
ja toivoa, punainen kukkivia niittyjä ja rohkeutta.
Vilnan nähtävyyksiä
Sanotaan, että katsot Vilnassa mihin suuntaan tahansa, näet ainakin
neljä kirkkoa. Yhteensä niitä kuuluu olevan 49. Me pistäydyimme
Pietari-Paavalin barokkityylisessä kirkossa, joka ulospäin näyttää
melko vaatimattomalta, mutta sisätilat ovat loisteliaat. Ei ehdi
tutkia kaikkia kahtatuhatta ihmishahmoista patsasta, jotka esittävät
Uuden Testamentin ja pyhimysten sekä Liettuan historian tärkeitä
henkilöitä. Pääalttari on koristettu Pietarin ja Paavalin
hyvästijättö-maalauksella, jossa kuolemaantuomittujen taustalla
roihuaa Rooma tulenliekeissä.
Yliopistoalueeseen tutustumme vain ulkoapäin. Kampus koostuu 13
piha-alueesta eri tiedekunta-rakennusten väleissä. Vanhin osa on v.
1570 jesuiittojen perustama kirjasto, jonka paavi Gregorius laajensi
v. 1579 yliopistoksi. 1600-luvulla perustettiin lakitieteellinen,
1700-luvulla astronominen, kasvatus- ja lääketieteellinen laitos.
Kasvu pysähtyi v. 1832, kun tsaari Nikolai l:n määräyksestä yliopisto
lakkautettiin. Toiminta jatkui kuitenkin Kaunasin yliopiston
siirtyessä Vilnaan 1939. Nyt siitä on tullut Valtion autonominen
yliopisto.
Liettuaa laajemmalta
Vilnasta ajelimme Kaunasiin, vanhaan Kauna-joen halkomaan
pääkaupunkiin, jota pidettiin liettualaisen kulttuurin ja perinteen
kehtona. Kuumana kesäpäivänä oli hyvä levähtää hienosti restauroidussa
katedraalissa, katsella monia maalauksia ja pysähtyä pääalttarin
ääreen, jossa Maria nojaa tuskaisena Jeesuksen ristiin.
Ristin tuki ja lohdutus pysäytti meidät seuraavassakin kohteessamme
Siauliain kaupungin lähellä Ristikukkulalla. Olin aiemmin nähnyt siitä
kuvia, mutta todellisuus oli mykistävä: satojatuhansia krusifikseja,
suuria patsaita ja röykkiöittäin pieniä puisia, metallisia ja savisia
ristejä teiden varsilla, jotka johtivat Jeesuksen sinipukuisen patsaan
äärelle kukkulan laelle, liettualaisten pyhälle paikalle. Kansan
kärsimys ja toivo ovat konkretisoituneet täällä risteihin jo ainakin
vuosien 1831 ja 1863 kapinoiden aikaan, jolloin kummulle on haudattu
(salaa) sankarivainajia. Vuodesta 1961 alkaen Neuvostohallitus halusi
tuhota Ristikukkulan, mutta se on herännyt aina nopeasti henkiin. Ja
tuhoamiseen osallistuneiden kerrotaan pian kuolleen, joten jotkut jo
kieltäytyivät tehtävästä. -- Vuonna 1993 paavi Johannes Paavali II
vieraili kukkulalla ja siunasi sieltä Liettuan kansan ja koko
Euroopan. Hänen lahjanaan kohosi etualalle arvokas krusifiksipatsas,
ja tuhannet ihmiset vaeltavat yhä vuosittain paikalle omine hädän,
ilon ja kiitoksen aiheineen.
Latvian kohteita
Päiväkahville pääsimme Latvian puolelle Rundalen linnaan. Köyhän
maalaismaiseman keskeltä aukeni barokkipalatsi “ranskalaisine
puutarhoineen” kuin ilmestys. Se on rakennettu vuosina 1736-1740
Kuurinmaan herttualle, Ernst Johann Bironille kesäpalatsiksi Venäjän
hoviarkkitehdin Rastrellin suunnitelman mukaan. Palatsin kahdessa
kerroksessa on kaikkiaan 138 huonetta. Linnan keskiosassa sijaitsivat
herttuan yksityishuoneet, itäsiivessä edustustilat kuten Keltainen ja
Valkoinen sali sekä suuri galleria. Herttuatar ja muut perheenjäsenet
asuvat länsisiivessä. -- Nyt salien entisöimisessä, interiöörien
uudelleen kokoamisessa ja maalausten löytämisessä on nähty valtavasti
vaivaa ja kulutettu paljon (myös EU:n) rahaa. Murto-osa huoneista on
viimeistä piirtoa myöten valmiina, mutta työ jatkuu. -- Minusta
puhutteleva oli herttuan makuuhuone, jossa pylvässängyn kohdalla
ikkunain edessä aukenivat puiston käytävät kuin auringonsäteet.
Tunsikohan herttuakin olevansa Aurinkokuningas!
Me saavuimme illansuussa yöpymään Hotelli Riigaan -- jälleen tunnin
myöhässä. Illallisen jälkeen tehtiin kävelylenkki ennestään tuttuja
paikkoja etsien. Aamulla käveltiin oppaan johdolla värimaailmansa
muuttanutta vanhaa kaupunkia ihmettelemässä. Klassiset rakennukset oli
korjattu hienoiksi, maalattu sävy sävyyn sointuviksi kuin
kuvakirjassa. Onnittelumme uudelle Latvialle!
Tallinnan kautta kotiin
Bussimatka jatkui Pärnun kautta Tallinnaan ja lyhyen kahvipaussin
johdosta olimme siellä ajoissa ostoksilla. -- Aamu jo valkeni, kun me
kiteeläiset ja joensuulaiset pääsimme omaan kotiin näkemään unta
antoisasta, hyvin onnistuneesta matkastamme.
Nyt syksyllä yksityiskohtia matkalta on jo vaipunut unohduksen
helmaan. Mutta sukuseuralaisten kanssa yhdessä eletyt kauniit
kesäpäivät ja jatkuva uusien asioiden virta virkistää yhä mieltä. --
Ajan saatossa valtakunnat syntyvät ja luhistuvat, hallitsijat kohoavat
ja kaatuvat, ihminen raataa ja rakentaa, kärsii ja löytää lohdutuksen.
Aina hän kuitenkin toivoo tukea ja yhteenkuuluvuutta, kokemuksen
jakamista. Te, matkakumppanit, entiset ja uudet tuttavuudet, olitte
parasta antia tällä helteisellä retkellä. Kiitos kun olitte mukana!
Suurkiitos myös Pohjola Matkan erinomaiselle kuljettajalle Pentti
Varikselle, joka aina osasi ajaa suoraan. Ja ilman matkan
järjestelijöitä Heikkiä ja Ritvaa emme olisi päässeet kokemaan tämän
päivän Baltiaa. Voimia teille tuleviin vuosiin koko kiitollisen
bussilastillisen puolesta!
Maire Tsutsunen
|