SUKUKOKOUS POLVIJÄRVELLÄ HUHMARISSA 26-27.7.2014

Aurinkoisena ja helteisenä heinäkuun viikonloppuna26-27.14 pidettiin Piristen sukuseuran kokous Polvijärvellä Huhmarin lomakeskuksessa.

Lämpimät kiitokset Urho ja Juha Piriselle järjestelyistä. Saimme viettää leppoisan ja viihdyttävän viikonlopun luonnonkauniissa lomakeskus Huhmarissa moni-ilmeisen ja historiallisen Höytiäisen järven rannalla.

Ensimmäiseksi Tuula-laiva vei meidät Hiekkasaareen rosvopaistiaterialle. Siinä ruoan valmistumista odotellessa meillä oli aikaa seurustella, tutustua ja vaihtaa kuulumisia jo tuttujen kanssa. Erittäin ilahduttavaa oli nuorten mukanaolo. Mukana oli Urho Pirisen suvusta neljä sukupolvea ja kolme sukupolvea toisen Urho Pirisen suvusta Savonlinnasta. Nuorin osallistuja oli Eetu Pirinen, 5 vuotta.

Ruoka oli suussa sulavan hyvää. Saimme nauttia sen auringolta piilossa katoksen alla pitkien pöytien äärellä. Päälle kunnon nuotiokahvit. Kiitokset kokille eli laivurillemme. Hän myös kertoi Tuula-laivan historiaa siinä syödessämme. Laiva on rakennettu v. 1952 ja se on säilytetty kutakuinkin alkuperäisessä muodossaan. Vuonna 1996 laiva on hyväksytty Museoviraston perinnelaivarekisteriin. Laivaan mahtuu kerrallaan 70 matkustajaa.

Luonnosta löytyy haasteita ja tällä kertaa ne olivat samettimuurahaiset, joita oli paljon. Niiden kanssa tultiin toimeen.

Laivalla takaisin tullessa valmistauduttiin jo illan kyykkäotteluun kokoamalla joukkueet, savolaiset vastaan karjalaiset. Kun joukkueet olivat koossa, todettiin, että ottelusta tulee nuoruus vastaan kokemus. Ei tosin kyykkäkokemus, vaan elämän kokemus.

Parin tunnin levon, saunomisen ja uinnin jälkeen olikin ottelun vuoro. Joukkueille jaeltiin kannustusta ja ohjeita katsomon puolelta kiitettävästi. Tällä kertaa oli nuoruus valttia. Ottelun voitti karjalaisten joukkue.

”Virallisen” pelin jälkeen monet halusivat kokeilla heittotaitoaan. Yksimielisesti todettiin, että vaikeaa on.

Mukavaa oli kaikilla.

Sunnuntai valkeni taas aurinkoisena ja helteisenä.

Aamupalan jälkeen teologian tohtori Heikki Pirinen piti koskettavan aamuhartauden, jonka jälkeen näimme Höytiäisen järven vedenpinnanlaskusta kertovan videon, joka tapahtui vuonna 1859. Kun kanavan seinämät murtuivat, vesimassat vyöryivät hallitsemattomina ja veden pinta laski kaikkiaan 9,5 metriä kahdessa viikossa. Tämä on vaikuttanut alueen luontoon ja elinoloihin.

Videon jälkeen Huhmarin edustaja esitteli meille lomakeskusta. Se on suosittu paikka kuntoutuskursseille ja kokouksille. Tiukka taloudellinen tilanne vaikuttaa myös matkailukeskuksen toimintaan. Siitä huolimatta laajennussuunnitelmia on olemassa.

Ennen lounasta oli vielä mahdollisuus ihailla upeita maisemia Huhmarisvaaran päältä.

Lounaan jälkeen oli sitten vuorossa varsinainen kokous.

Karjalaisten laulun jälkeen kunnioitimme sukuseuraamme 32 vuotta luotsannutta Heikki Piristä valitsemalla hänet seuramme kunniapuheenjohtajaksi. Hänelle luovutettiin myös seuran pöytästandaari.

Kokous sujui jouhevasti Olavi Pirisen johtamana. Lopuksi lauloimme Savolaisten laulun.

Uusi hallitus piti välittömästi yleiskokouksen jälkeen järjestäytymiskokouksensa. Päätöskahvit joimme vielä ennen kotimatkaa.
 

_____________________________________________________________
 

Pohjois-Lappi 10-14.6.2013

Matkamme alkoi maanantaina 10.6 kello 5:45, Savonlinnasta. Auringon nousu ja yön raikastama aamuilma virkisti varhaiset kesämatkalle lähtijät. Mukana oli myös retken nuorin osanottaja, neljävuotias Eetu Pirinen, Urho Pirisen pojan poika.

Aluksi poimittiin matkalaisia Kiteeltä ja Joensuusta. Joensuusta matkareitti jatkui ohi Outokummun, pitkin vanhaa postitietä, Kaaville. Siellä, Miettilänmäentien varresta saimme suuremman seurueen kyytiimme. Alkoi iloinen puheensorina ja kuulumisten kertominen. Eetu toivotti tervetulleeksi uudet matkalaiset.

Kuopiossa, Siilinjärventien risteyksessä pysähdyimme, otimme kyytiin sukumatkalaisen. Ylä-Savossa ohitimme Siilinjärven, Lapinlahden ja Iisalmen. Suora ja leveä valtatie johti kohti Kajaania, mistä otimme viimeiset matkalaiset.
Kajaanin jälkeen pysähdyimme kahvitauolle Kontiomäkeen. Kainuussa matka jatkui yli Puolangan jyrkkien mäkien ja vaarojen, suorinta tietä kohti Rovaniemeä. Taukoja pidimme kahden tunnin välein. Rovaniemelle saavuimme kello 18. Kaukaisimmat matkalle osallistujat olivat jo paikalla, he olivat tulleet ilmojen halki, lentokoneella tai porhaltaneet junalla. Majoituimme Hotelli Aakenukseen, jossa söimme illallisen. Ruokailu ja kesäillan valoisuus virkisti matkalaisia. Syötyään monet meistä jaksoivat vielä lähteä katsomaan hiljaista kaupunkia, Alvar Aallon suunnittelemaa ja sodan jälkeen jälleen rakennettua. Kaupunkioppaana Rovaniemellä oli seurueeseemme liittynyt Arja Karjalainen.

Tiistaina matka jatkui kohti pohjoista, 300 km päähän. Ensimmäinen pysähdys oli jo kymmenen kilometrin päässä, napapiirillä. Siellä osa liikkeistä oli vielä kiinni, aukesivat vasta kymmeneltä. Mutta Joulupukin pajan myymälät, täysine lahjahyllyineen, olivat jo auki! Kirjoittelimme tulevan Joulun postikorttia ja laitoimme ne Joulun alla lajiteltavaan postilaatikkoon.

Lähestyessämme Sodankylää näkyivät jo ensimmäiset tunturit. Sodankylässä pidimme kahvipaussin ja jatkoimme matkaa. Saamelaisalueen rajan ylitimme Vuotson kylässä.
Saariselällä ajoimme Kaunispään huipulle. Siellä joimme munkkikahvit. Ulkona, korkealla huipulla ihailimme upeita tunturimaisemia. Saariselän tuntumassa on kuusen yhtenäisen esiintymisen pohjoisin yläraja.

Inarissa olimme aikataulun mukaisesti n. kello 15 saamelaismuseo Siidan pihalla. Siellä tapasimme oppaamme, saamelaistutkija Irja Jeffremofin, joka toimi pyydettäessä myös matkaoppaana. Siidassa, Irjan opastuksella, aloitimme tutustumisemme saamelaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Tutustuimme luonnon monimuotoisuuteen käyden läpi kaikki vuodenajat ja niihin liittyvät kasvit ja eläimet. Aloitimme kaukaa historiasta seuraten ihmisen elämää ja tapoja, katselimme ennen käytettyjä työkaluja ja työtapoja päätyen nykypäivän vaatimuksiin. - Lopuksi katsoimme Siidassa luontokuvaaja Martti Rikkosen revontulivideon: eli upeita valoja ja maisemia.

Inarissa ruokailimme - ja majoituimme Hotelli Inarissa.

Oppaamme kertoi, että Inarin kirkonkylässä on suomalaisen saamelaisalueen keskus, täällä ovat myös saamelaiskulttuurikeskus Sajos, joka valmistui kaksi vuotta sitten. Siinä toimivat saamelaiskäräjät ja saamelaisarkisto, saamelaiskirjasto, saamelais-musiikkikeskus, saamelaisalueen koulutuskeskuksen media- ja kielten opetus. Inarissa on Yleisradion saamelaistoimitus. Inarin kirkonkylästä löytyvät Ylä-Lapin luontokeskus, Saamelaiskirkko, Piepaljärven erämaakirkko, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen hallinto- ja opetustilat sekä saamelaistaiteilijoiden käsityön tekijöiden työskentelytiloja.

Keskiviikkona olimme jo aikaisin matkalla pohjoiseen. Ohitimme Nuorgamin Jounin lahjapuodin Kaamasessa. Petsikkotunturilla pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan maisemaa. Olimme männyn yhtenäisen esiintymisen pohjois-rajalla. Kaukana siinsivät Norjan puolen lumihuippuiset tunturit.

Ennen Utsjokea pysähdyimme vanhalla kirkkotupien alueella. Alueella on harvinaisten kukkien kaunistama kirkon ja pappilan tienoo. Tuntui, että jalkojemme alla on lähes pyhää maata. Lapin luonnon kesäkukat olivat puhjenneet kukkimaan, varoimme tallaamasta niitä.

Utsjoella ajoimme Tenon yli Saamen siltaa pitkin, ja palasimme jatkamaan matkaa Suomen pohjoisimpaan kylään, Nuorgamiin. Sillä siirryimme Norjan puolelle. Maantie jatkui kallioiden välissä, puuttomissa maisemissa. Suuntasimme Jäämeren tuntumassa kohti Varangin vuonon rannalla sijaitsevaa Pykeijan kalastajakylää. Siellä on vanhaa Ruijan suomalaisten asutusta. Meren äärelle suomalaiset tulivat kalastuksen innoittamina, nälkää pakoon. Pykeijassa omakotitalot olivat kuin ruutukaavassa, parvessa vuonon rannalla. Paikalliset ihmiset puhuivat norjan kieltä, mutta me asioimme heidän kanssaan suomeksi.

Pykeijasta, Näätämön raja-aseman kautta, matkamme suuntautui takaisin, kohti Sevettijärveä. Siellä majoituimme Sanilan porotilalle. Sanilassa söimme Lapin herkkua, hyvää poronkäristystä lisukkeineen. Majoituspaikkana oli myöskin rantahuvila, siellä kävimme saunomassa.

Torstaina aamulla, perinnetalolla meille esiteltiin kolttasaamelaisten vuotuiskiertoa. Poronhoidossa puhutaan porovuodesta. Se alkaa vasonnasta ja päättyy vasojen kesämerkintään ja syksyn teurasruksiin. Poroilla on rykimäaika syksyllä.

Matkan lopuksi lausuimme erityiskiitokset oppaallemme Irja Jeffremofille.
Vielä Irja kertoi hauskasta sattumuksesta takavuosilta: Inarin lastenkoti on nimetty Riutulaksi ja Kaamasessa puolestaan kunnan vanhustentalo Toivonniemeksi.

Arja Karjalainen jäi Inariin. Meidän matka jatkui Savukoskelle. Matkalla pysähdyimme partisaanien uhrien muistokivellä. Seuraava yöpymispaikkamme oli Sallassa. Siellä majoituimme Hotelli Revontuleen. Ruokailimme keloravintolassa. Osalla iltaohjelmassa oli kylpylän ilot ja osalla nousu Salla-tunturille ihailemaan yöttömän yön aurinkoa.

Perjantaina 14.6 aamupalan jälkeen läksimme kohti Taivalkoskea. Halusimme nähdä Kalle Päätalon lapsuusmaiseman. Pikaisesti tutustuimme myös Päätalokeskukseen. Matkan aikataulu oli tiukka. Osan matkalaisista piti ehtiä Kajaanista kello 15 lähtevään junaan. Saatoimme lähtijät asemalle ja lähes haikeina erosimme heistä. Oli nähty ja koettu yhdessä niin paljon. Loput matkalaiset jatkoivat samoja jälkiään takaisin kotiseudulleen. Savonlinnaan saavuimme kymmenen maissa. Hyvästelimme hyvin ajaneen kuljettajamme Raunon ja kiitimme häntä matkalaisten puolesta.

Matkamme onnistui hyvin. Kiitos kaikille matkalla olleille ja sen järjestäjille.
Kalle Päätaloa lainataksemme: "iltasella kun ruvettiin nukkumaan, äiti sytytti piipun, kaivoi tyynynsä alta sirpaleen, tai jonkun muun romanttisen viikkolehden ja köllähti sänkyynsä." ... Minä omalle vuoteelleni, sitten kyselemään mitä siinä on äiti, luvehan Kalle Päätalo.

Kauniita syksyn kynttilähetkiä kaikille sukuseuralaisille!

Marjut Pirinen ja Arja Karjalainen
 

_____________________________________________________________

PIRISTEN KESÄRETKI AHVENANMAALLE

Piristen sukuseuran kesäretki Ahvenanmaalle 2011 alkoi juhannusaattona Joensuusta kello viideltä. Poimittiin matkalaisia pysäkeiltä: Kitee - Simpele - Imatra – Lahti. Puolen päivän aikaan katseltiin jo vehmaita Vakka-Suomen pitäjiä ja ehdittiin ajoissa Kustaviin, Vuosnaisista lähtevälle saaristolautalle. Siitä alkoi unohtumaton risteily saariston sokkeloihin, uudenlaiseen elinympäristöön. Meille itäsuomalaisille kaskenkaatajien jälkeläisille aukeni merenkulkijoiden, kalastajien ja laivanvarustajien maailma uutena ja outona. Heikki, matkanjohtajamme, oli perehdyttänyt meitä siihen bussimatkan aikana kirjatiedoilla, mutta silti sininen taivas ja aava auringossa kimaltava meri sai sanattomaksi.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Brändön saarella Åvassa. Pitkän istumisen päätteeksi odotimme jo hotelli Gullvannin vuoteita, vaan toisin kävi. Innostunut opas oli odottamassa seuruettaan ja matka jatkui, tietoja karttui, saaristolaisten arki avautui eteemme rikkaana ja raskaana. Brändön kunnassa on 500 asukasta ja yli 1200 saarta ja luotoa. Paatteja pitää olla, niin myös voimia ja kekseliäisyyttä. Opaskin kertoi harjoittavansa kolmea ammattia, sanoi olevansa myös poliisi (rikollisuutta ei ole) ja kolmanneksi arvelimme hänen olevan (tietämyksensä perusteella) opettaja.

Ahvenanmaan juhannukseen kuuluu hartaasti vaalittu perinne, juhannussalko eli ”maistong”. Se varustetaan raakapuulla kuten 1800- luvun purjelaivat ja koristetaan lehvä- ja paperiköynnöksin. Lähellä huippua on nelihaarainen kannatin, jonka sakaroihin on kiinnitetty leikkikalun näköisiä purjeveneitä. Kun tuuli puhaltaa purjeisiin laite pyörii salon ympäri ja huipussa seisova puunukke viittoilee käsillään. Ahvenanmaan väreillä somistetut viirit kuuluvat myös kuvaan. – Kylät kilpailevat kauneimmasta salosta, nehän saavat seistä paikoillaan seuraavaan juhannukseen asti. Meidän juhannukseemme kuului vain ihailu (enimmäkseen bussin ikkunoista). Pystytykseen emme päässeet osallistumaan.

Juhannuspäivänä ajelimme satojen saarien ja luotojen, siltojen ja pengerteiden maisemissa Manner- Ahvenanmaalle. Tuli mieleen Myrskyluodon Maija, kun kuljettiin samoilla seuduilla, joita Anni Blomqvist ja Sally Salminen ovat kirjoissaan kuvailleet. Heille meri on ollut ainoa yhdystie muuhun maailmaan. Myrskyn taukoamista ja sumun hälvenemistä on jouduttu odottamaan – pelko sydämessä – ennen kuin on päästy asioita selvittämään.

Vaikuttavaa oli kierrellä Bomarsundin linnoituksen raunioilla. Autonomian aikana Venäjän sotavoimat ovat rakentaneet tätä mahtavaa linnoitusta läntisiä merivoimia – ja vapaamielisiä aatteita – vastaan. Strategisesti tärkeän Ahvenanmaan puolustukseksi piti tulla 14 vartiotornia kivimuureilla yhdistettynä, sisälle tilaa 5000 -miehiselle varusväelle. Krimin sodassa brittiläis- ranskalaiset joukot hyökkäsivät keskeneräiseen tukikohtaan ja räjäyttivät sen ilmaan. – Aikanaan Ahvenanmaa demilitarisoitiin ja nyt raunioilla ihaillaan upeaa saaristolaismaisemaa. Ja pohditaan kansojen kohtaloita, menneitten sukupolvien vaiheita ajanvirrassa.

Maarianhaminan kaupunki on perustettu vuonna 1861. Nimensä se on saanut tsaari Aleksanteri II:n puolison Marian mukaan. Kahden merenlahden välisellä niemellä sen sijainti on merenkulkijoille mainio, on satamat itään ja länteen. Me vierailimme merikorttelissa ja Museolaiva Pommernissa. Kiertoajelulla tutustuimme kaupungin arvorakennuksiin, mm. Lars Sonckin kaupungintaloon ja kirkkoon. Päivällinen hotelli Cikadassa matkaseuralaisten kanssa varmisti viihtyisän illan.

Sunnuntaina katselimme kaupunkia ja lähdimme sitten Viking Isabellalla Länsisatamasta kohti Turkua, omaa vanhaa pääkaupunkia, nykyistä Euroopan kulttuuripääkaupunkia. Vastassa oli jälleen osaava opas, joka johdatti meidät syväsukellukselle keskiaikaan. Katselimme yli 700- vuotiasta Turun linnaa ja vaeltelimme Tuomiokirkon hämyisillä käytävillä seuraten sen kasvua, laajennuksia 1300- luvulta lähtien. Turun palo vuonna 1827 on aiheuttanut kansallispyhäköllemmekin suurimmat vahingot, mutta nyt sen merenpinnasta 101 metrin korkeuteen kohoava torni on koko kaupungin tunnusmerkki. Salme aloitti siellä virren ja koko joukko yhtyi laulamaan: Ajasta aikaan varjellut, Herra, oot kirkkoamme, sanallas meitä ohjannut kaikissa vaiheissamme. Vieläkin tahdot siunata kansaasi köyhää armolla, tarjota taivahan rauhaa.

Reitti Bomarsundista Turkuun ja edelleen itään toi mieleen autonomian aikaisen keisarintien, jota pitkin 1800-luvulla on kuljetettu tiiliä ja rakennusmiehiä turvaamaan tsaarin yksinvaltiutta ja oikeaa uskoa. Kuinkahan kauan on silloin kestänyt matka perille Pietariin? – Me palasimme retkeltämme neljän päivän päätteeksi kotiin Itä-Suomeen valoisassa kesäyössä.

Kiitos, sukuseuralaiset ja ystävät, mielenkiintoisesta matkasta! Muistoksi teille matkatoverit runokatkelma Erkki Lemisen kirjasta Tie tulkoon vastaan ystävänä (2011):

Kulkija väsyy, polku kestää. Matkustajat vaihtuvat. Tie pysyy.

Maire Tsutsunen
 

_____________________________________________________________

KESÄMATKA BALTIAAN 2009

Joensuusta kesäkuun 8.pnä lähtenyt Pohjola Matkan bussi keräsi Piristen sukuseuran jäseniä Kiteeltä, Imatralta, Lappeenrannasta ja Lahdesta. Helsinkiläiset odottivat jo satamassa, samoin Baltic Princess-alus, joka oli oivallinen yöpymispaikka.
Aamulla Tallinnassa kohtasimme oppaamme Maria Murun ja matka Vilnaan pitkin Via Balticaa alkoi. Iltaan mennessä ajokilometrejä kertyi noin 700 -- silmänkantamattomia vihreitä peltoaukeita, kullankeltaisia rapsi/rypsilakeuksia, Liettuassa jo metsiäkin. Taukoja toki tarvittiin latien ja litien vaihtamisiin, jaloitteluun, ja niin saavuimme Hotelli Lietuvaan tunnin myöhässä sovitusta ajasta. Herkullisen päivällisen silti saimme.
Illansuussa kiertelimme vielä kaupunkia halkovan Neris-joen rannoilla siltoja ja kukkaistutuksia ihailemassa. Viimeisen silmäyksen loimme ympäristöön oman hotellin 22. kerroksesta: edessä oli jännittävä sekoitus vanhaa ja uutta, kirkontorneja ja kupoleita, palatseja ja pilvenpiirtäjiä. Ei ihme, että Vilna on tänä vuonna EU:n kulttuuripääkaupunki ja nykyään myös Unescon maailmanperintökohde.

Liettuan historiaa
Keskiviikkona sukellettiin historian hämärään. Opas kertoi Liettuan loistavasta suuruuden ajasta, 1300-luvulla solmitusta naimakaupasta, jossa hallitsija Jagello nai Puolan 13-vuotiaan kuningattaren Jadwigan. Maat yhdistyivät “ikuisiksi ajoiksi“. Puola-Liettuan unioni on ulottunut 1400-1500 luvuilla Itämereltä Mustallemerelle. Mutta asteittain puolalaisten ylivalta on korostunut, ristiriita hallinnon ja suurmaanomistajien sekä maaorjatalonpoikien välillä on kärjistynyt kansalliseksi kiistaksi. Puolan jaoissa 1700-luvulla koko suurvalta katosi kartalta.
Venäjän ja Saksan vallan vaihdoksissa on herännyt Liettualais-kansallinen liike, ja maa on itsenäistynyt v. 1920. Silloin on otettu käyttöön oma lippu, keltavihreäpuna trikolori, ja se nostettiin salkoon taas uuden itsenäistymisen koittaessa. Keltainen kuvaa viljavainioita, vapautta puutteesta, vihreä maan runsaita metsiä ja toivoa, punainen kukkivia niittyjä ja rohkeutta.

Vilnan nähtävyyksiä
Sanotaan, että katsot Vilnassa mihin suuntaan tahansa, näet ainakin neljä kirkkoa. Yhteensä niitä kuuluu olevan 49. Me pistäydyimme Pietari-Paavalin barokkityylisessä kirkossa, joka ulospäin näyttää melko vaatimattomalta, mutta sisätilat ovat loisteliaat. Ei ehdi tutkia kaikkia kahtatuhatta ihmishahmoista patsasta, jotka esittävät Uuden Testamentin ja pyhimysten sekä Liettuan historian tärkeitä henkilöitä. Pääalttari on koristettu Pietarin ja Paavalin hyvästijättö-maalauksella, jossa kuolemaantuomittujen taustalla roihuaa Rooma tulenliekeissä.
Yliopistoalueeseen tutustumme vain ulkoapäin. Kampus koostuu 13 piha-alueesta eri tiedekunta-rakennusten väleissä. Vanhin osa on v. 1570 jesuiittojen perustama kirjasto, jonka paavi Gregorius laajensi v. 1579 yliopistoksi. 1600-luvulla perustettiin lakitieteellinen, 1700-luvulla astronominen, kasvatus- ja lääketieteellinen laitos. Kasvu pysähtyi v. 1832, kun tsaari Nikolai l:n määräyksestä yliopisto lakkautettiin. Toiminta jatkui kuitenkin Kaunasin yliopiston siirtyessä Vilnaan 1939. Nyt siitä on tullut Valtion autonominen yliopisto.

Liettuaa laajemmalta
Vilnasta ajelimme Kaunasiin, vanhaan Kauna-joen halkomaan pääkaupunkiin, jota pidettiin liettualaisen kulttuurin ja perinteen kehtona. Kuumana kesäpäivänä oli hyvä levähtää hienosti restauroidussa katedraalissa, katsella monia maalauksia ja pysähtyä pääalttarin ääreen, jossa Maria nojaa tuskaisena Jeesuksen ristiin.
Ristin tuki ja lohdutus pysäytti meidät seuraavassakin kohteessamme Siauliain kaupungin lähellä Ristikukkulalla. Olin aiemmin nähnyt siitä kuvia, mutta todellisuus oli mykistävä: satojatuhansia krusifikseja, suuria patsaita ja röykkiöittäin pieniä puisia, metallisia ja savisia ristejä teiden varsilla, jotka johtivat Jeesuksen sinipukuisen patsaan äärelle kukkulan laelle, liettualaisten pyhälle paikalle. Kansan kärsimys ja toivo ovat konkretisoituneet täällä risteihin jo ainakin vuosien 1831 ja 1863 kapinoiden aikaan, jolloin kummulle on haudattu (salaa) sankarivainajia. Vuodesta 1961 alkaen Neuvostohallitus halusi tuhota Ristikukkulan, mutta se on herännyt aina nopeasti henkiin. Ja tuhoamiseen osallistuneiden kerrotaan pian kuolleen, joten jotkut jo kieltäytyivät tehtävästä. -- Vuonna 1993 paavi Johannes Paavali II vieraili kukkulalla ja siunasi sieltä Liettuan kansan ja koko Euroopan. Hänen lahjanaan kohosi etualalle arvokas krusifiksipatsas, ja tuhannet ihmiset vaeltavat yhä vuosittain paikalle omine hädän, ilon ja kiitoksen aiheineen.

Latvian kohteita
Päiväkahville pääsimme Latvian puolelle Rundalen linnaan. Köyhän maalaismaiseman keskeltä aukeni barokkipalatsi “ranskalaisine puutarhoineen” kuin ilmestys. Se on rakennettu vuosina 1736-1740 Kuurinmaan herttualle, Ernst Johann Bironille kesäpalatsiksi Venäjän hoviarkkitehdin Rastrellin suunnitelman mukaan. Palatsin kahdessa kerroksessa on kaikkiaan 138 huonetta. Linnan keskiosassa sijaitsivat herttuan yksityishuoneet, itäsiivessä edustustilat kuten Keltainen ja Valkoinen sali sekä suuri galleria. Herttuatar ja muut perheenjäsenet asuvat länsisiivessä. -- Nyt salien entisöimisessä, interiöörien uudelleen kokoamisessa ja maalausten löytämisessä on nähty valtavasti vaivaa ja kulutettu paljon (myös EU:n) rahaa. Murto-osa huoneista on viimeistä piirtoa myöten valmiina, mutta työ jatkuu. -- Minusta puhutteleva oli herttuan makuuhuone, jossa pylvässängyn kohdalla ikkunain edessä aukenivat puiston käytävät kuin auringonsäteet. Tunsikohan herttuakin olevansa Aurinkokuningas!
Me saavuimme illansuussa yöpymään Hotelli Riigaan -- jälleen tunnin myöhässä. Illallisen jälkeen tehtiin kävelylenkki ennestään tuttuja paikkoja etsien. Aamulla käveltiin oppaan johdolla värimaailmansa muuttanutta vanhaa kaupunkia ihmettelemässä. Klassiset rakennukset oli korjattu hienoiksi, maalattu sävy sävyyn sointuviksi kuin kuvakirjassa. Onnittelumme uudelle Latvialle!

Tallinnan kautta kotiin
Bussimatka jatkui Pärnun kautta Tallinnaan ja lyhyen kahvipaussin johdosta olimme siellä ajoissa ostoksilla. -- Aamu jo valkeni, kun me kiteeläiset ja joensuulaiset pääsimme omaan kotiin näkemään unta antoisasta, hyvin onnistuneesta matkastamme.

Nyt syksyllä yksityiskohtia matkalta on jo vaipunut unohduksen helmaan. Mutta sukuseuralaisten kanssa yhdessä eletyt kauniit kesäpäivät ja jatkuva uusien asioiden virta virkistää yhä mieltä. -- Ajan saatossa valtakunnat syntyvät ja luhistuvat, hallitsijat kohoavat ja kaatuvat, ihminen raataa ja rakentaa, kärsii ja löytää lohdutuksen. Aina hän kuitenkin toivoo tukea ja yhteenkuuluvuutta, kokemuksen jakamista. Te, matkakumppanit, entiset ja uudet tuttavuudet, olitte parasta antia tällä helteisellä retkellä. Kiitos kun olitte mukana!
Suurkiitos myös Pohjola Matkan erinomaiselle kuljettajalle Pentti Varikselle, joka aina osasi ajaa suoraan. Ja ilman matkan järjestelijöitä Heikkiä ja Ritvaa emme olisi päässeet kokemaan tämän päivän Baltiaa. Voimia teille tuleviin vuosiin koko kiitollisen bussilastillisen puolesta!

Maire Tsutsunen